sunnuntai 26. lokakuuta 2014

KOOMAILUA




Viikonloppu mennyt kokonaan sängyssä tai sohvalla istuen tuijottamalla ruudulta telkkaria. Eihän sitä parempaa viikonloppua toivoisikaan. Olen syönyt varmaan ihan laittoman määrän kaikkea epäterveellistä mutta ei se silti tahtia ole hidastanut. Näin mainitakseni sanon että nuudeli ja jauheliha sekoitettuna, siis voiko olla mitään noin helppoa mutta niin hyvää ruokaa.

Perjantaina Emma kävi meillä ja sain siltä lainaan Marvelin sarjiksia. Oi jos vaan olisitte voinut kuulla mun vikinän kun sain ne käteeni. Ne on jotain niin kaunista katsottavaa ja etenkin luettavaa. Kröhöm niin tosiaan perjantaista piti vielä mainita että katsottiin muutama jakso Torchwoodia, siitä lähtien mihin Emma oli jäänyt ja sitten pari sieltä täältä. Myöhemmin illalla sitten sain kokea torstain liikuntatunnin jäljiltä koko alakropan lamauttavat järkyttävät kivut (siis voi luoja hyvä että istumaankaan pystyi kun sattui joka paikkaan) ja luin Emman tuomat sarjikset glögin kanssa jonka jälkeen siirryin unten maille edelleen tuskissani.




Lauantai-aamuna tuli sitten aloitettua Hannibal. Olin siis aiemmin joskus jotakuinkin neljä jaksoa katsonut kyseistä sarjaa mutta sen jälkeen tuli yllättävän pitkä tauko, joten päätin suosiolla aloittaa alusta kun en kuitenkaan mitään alun juonesta muistaisi. Ja kuten arvata saattaa, katsoin ensimmäisen tuottarin kahdessa päivässä läpi. Lauantaina viisi jaksoa ja loput kahdeksan sunnuntaina. 

Lauantaista ei ollutkaan muuta mainittavaa Hannibalin lisäksi kuin että päivällä kävin kaupassa (ja sain äidiltä rahat että voisin ostaa Thor: The Dark Worldin, vielä en ole ehtinyt katsomaan mutta huomenna varmaan sen teen) ja illalla katsoin perus lauantai-illan ohjelmalistan läpi eli Putouksen, Amazing Racen, The Graham Norton Shown ja Doctor Whon. Kun Doctor Who oli loppunut ja olin selvinnyt pienestä fangirl momentista, selailin parisen tuntia Tumblria minkä jälkeen menin nukkumaan.

Sunnuntai, eli tämä päivä meni samoissa merkeissä kuin launtaikin. Kuten ylempänä mainitsin katsoin loput Hannibalin ekan tuottarin jaksot ja sitten siirryinkin kirjoittamaan tätä postausta. Kun olen julkaissut tämän, siirryn olohuoneeseen katsomaan pari ohjelmaa mitä nauhoitin eilen (olisikohan ollut joku Jamie Oliverin ohjelma ja sitten joku mitä en yhtään muista).

Ja nyt on jotenkin sellailen fiilis että tästä teksistä tuli todella sekava lukea. Ei minulle mutta teille ehkä. No toivottavasti saitte selvää minun selityksistäni.

torstai 23. lokakuuta 2014

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

LITTLE DETAILS









Tässä teille pieniä maistiaisia mun uudesta ihanasta huoneesta (joka on vielä vähän kesken mutta kun en vaan pystynyt olla kuvaamatta ja laittamatta teille näitä näytille).

tiistai 14. lokakuuta 2014

#OOTD


SWEATER | INSPIRE
TOP | H&M + DIY
JEANS | CUBUS / MALLI LOW WAIST LEXIE
HIGH HEELS | SEPPÄLÄ

maanantai 13. lokakuuta 2014

SOHVAPERUNOINTIA



Nostalgiapärinät tuli koettua tuossa torstaina kun Elisa bongasi Myllykeskuksesta Leijonakuningas 2 leffan. Napattiin sit mukaan sipsipussi ja limpparia jonka jälkeen asetettiin itsemme meidän sohville ja filmi pyörimään. Hyvä luoja kun meinas tulla ihan tippa linssiin niistä kaikista lapsuusmuistoista pelkän leffan takia :D



Ja voi ei sain taas koukutettua itteni yhteen sarjaan. Oon aiemminkin katsellut muutaman jakson verran tuota Leijonan luola Kanada ohjelmaa mutta kun olin  tylsyyksissäni katsonut pari jaksoa peräkkäin en vaan pystynyt lopettamaan. Ihan mahtava sarja pakko sanoa (ja Bruce on paras ♥).

Ja jottei mun elämä vaikuttais niin täydelliseltä tän blogin läpi niin kerrottakoon että mun pyörä varastettiin. Olin käymässä lauantaina kaupungissa muutamalla kirpparilla ja jäin hengailemaan kaverien kanssa keskustaan. Olin jättänyt pyörän suht koht piilossa olevaan paikkaan ja lukossakin luonnollisesti oli. Ilmeisesti joku on nostanut sen autoonsa mukaan koska oman tuntemuksen mukaan Jopon lukkoja ei helpolla availla ilman hitsausvälineitä jossei avainta löydy. No, talvi kohta tulossa ja kouluun lyhyt matka, ellen sitten saa mummon vanhaa pyörää lainaksi jolla voisin körötellä vielä tämän loppusyksyn ja ensi kevään, talvella kun ei pyöriä tarvita siellä mummolassa. Toivotaan parasta.

(p.s hyvää nimpparia mulle !)


perjantai 10. lokakuuta 2014

DIY :: BEN & JERRY'S COOKIE DOUGH ICE CREAM

Keksittiin Topiaksen kanssa yhteistyössä ihan järjettömän helppo ja makeannälän takuuvarmasti taltuttava jätskiresepti. Kokeilkaa ihmeessä, meillä ei ainakaan kipossa kauaa pysynyt tuo ihanuus !

BEN & JERRY'S COOKIE DOUGH ICE CREAM



TARVITSET:
125 grammaa voita
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
(1/2 tl leivinjauhetta)
200 grammaa taloussuklaata
1 litran vaniljajäätelöä

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen. Sekoita mukaan vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kun massa on tasainen sekoita se pehmeän vaniljajäätelön joukkoon, laita kipon/rasian päälle kansi (hätätilanteessa elmukelmu tai folio kelpaa) ja heitä pakastimeen noin pariksi tunniksi, tai niin että jäätelö on jähmettynyt kunnolla.

Keksitaikinan määrää voi vaihdella sen mukaan kuinka makeaa jäätelöstänsä kukin haluaa ja jos tämä makean määrä ei vielä riitä sinulle niin kylkiäiseksi voit toki puristaa pienen lorauksen suklaakastiketta !

(Jos sinun tekee mieli tehdä pelkkiä suklaakeksejä, voit keksitaikinaan lisätä suluissa olevan leivinjauheen ja paistaa keksit pellillä uunin keskitasossa 175 asteessa noin 12 minuutin ajan. Jäätelöä varten tehty taikina ei tarvitse leivinjauhetta.)

Kerro toki kommenteissa maistuisiko sullekkin tälläinen ja jos ehdit jo kokeilla niin miten luomuksesi onnistui ! :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

TIE VIE SE ON REFLEKSI




Viikonloppu meni siis tosiaan mummolassa, innostuttiin Sagan kanssa kuvailemaan ihan kunnolla. Sain myös Sagan suostuteltua mun malliksi (taas kerran, hehe) ja kyllähän ne kuvat onnistui ihan suht hyvin. Viikonlopusta ei sen enempää ole kerrottavaa.




Tosin äiti kun oli viikonloppuna käynyt Tallinnassa niin oli sitten mun yllätykseks tuonu tätä kaikkien hamuamaa Victoria's Secretiä mulle tuliaiseks. Itsekkin kyllä joskus taisin mainita että sen verran ihania tuoksuja noissa on että en välittäisi vaikka omistaisin sellaisen. Tajusin tässä samalla että tosi monet suosittelee mulle tollasia raikkaita kukkaistuoksuja, vaikka itse tykkää niistä makeista tuoksuista enemmän. Kai mun iholle sitten sopii paremmin sellaset tuoksut.

Maanantaina en käynyt treeneissä kun mun henkinen jaksamus oli ihan tasoa miinus kymmenen vaikka keho olisi jaksanut hyppiä ja hillua ihan maratoonin edestä. Suklaa ja Gregory House pelastaa ! Nyt taas jos jaksaisi hetken sosialisoitua. 




Tänään koulusta tultuani katselin sitä Housea muutaman jakson verran ja sitten suuntasin kaupungille ostamaan englannin kirjaa. Tulihan siinä samalla reissulla sitten käytyä katsomassa tuo Miika Nousiaisen kirjaan (joka mun todellakin pitäisi lukea) perustuva leffa Vadelmavenepakolainen. Ja oli kyllä katsomisen arvoinenkin.

Ensi viikolla olisi sitten se hyvin ansaittu syysloma. Alkuviikosta tapahtuu jänniä asioita mun huoneessa kun vihdoin ja viimein saadaan aikaiseksi (Hetan ihanalla remppa - ja sisustusavustuksella) purettua tuo minun parvisänkyni veks tuosta tilaa viemästä. Mulle on tosi tärkeetä et oma huone on sellanen paikka missä viihdyn hyvin koska vietän tosi paljon aikaa täällä. Siispä mun huoneeseen tulee tiukka musta-valko-punainen väriteema ja kaikki ylimääräinen roina siirtyy häkkivarastoon. Tosi simppeli sisustus, pääseinälle laitan vain kolme tiettyä julistetta ja Iso-Britannia aiheisia yksityiskohtia. 

Ai että kun en malta odottaa että pääsen näkemään sen lopputuloksen ! Hankinnan alla ois vielä valosarja (oi kyllä niin kliseistä mutta se on vaan niin sellanen must have sisustuselementti mistä tyksin tosi paljon), päiväpeitto, pari mustaa sisustustyynyä joita sitten tuunailisin itse ja kattolamppu (vihaan mun nykyistä ja visio uudesta ois valmiina mut kattoo suostuuko äiti hankkimaan). Valmiin lopputuloksen saan kuitenkin esille vasta ensi viikonlopun jälkeen tai myöhemmin, koska lipasto pitää maalata ja niitä yksityiskohtia vielä hioa.

Joo tästäkin tekstistä venyi vähän pitempi mitä suunnittelin. No toivottavasti nautit lukemisesta. Seuraava postaus ilmestyy taas varmaan viikonlopun puolella ellen oikein innostu kameraa kantamaan joka paikkaan, joten adios !

lauantai 4. lokakuuta 2014

perjantai 3. lokakuuta 2014