keskiviikko 28. tammikuuta 2015

FEELS LIKE DEATH




Oon tuskaillut nyt kuumeen kourissa jo kolme päivää. Vettä, kurkkupastilleja ja lämmintä mehua on tullut kulutettua varmaan enemmän kuin laki sallii. Muuta ei oikeastaan jaksa tehdä kuin nukkua, ja silloin kun ei nuku, makaa joko sängyssä puolikuolleena tai makaa sängyssä puolikuolleena ja kattoo Netflixiä. 

Ärsyttävintä kipeenä olemisessa on että just silloin kun väsyttää, ei sängystä löydy yhtäkään mukavaa asentoa, yskittää jumalattomasti ja on samaan aikaan liian kylmä ja liian kuuma. Kuumettakin lieventää vaan särkylääkkeet. Pelkkä kävely tai puhuminen saa aikaan hirveen puuskutuksen, kännykän piteleminenkin melkeinpä mahdottomuus kun on niin voimaton. Makuaisti onneksi jostain syystä palasi tänään (paistetut muikut oliskin ollu aika ikävä jättää välistä). Jokaisen elektroniikkaesineen näyttö on aina liian kirkas, vaikka pitäisi sitä sillä himmeimmällä asetuksella (tälläkin hetkellä aurinkolasit päässä, varmaan aika humoristinen näky). Voi jumaliste että voi ihmisen elämä olla rankkaa. Nyt on sentään valitettu parin kuukauden edestä.

p.s oh great nyt mun nenäkin alko vuotaan ja aivastuttaa koko ajan..

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

tiistai 20. tammikuuta 2015

WRAP UP


JACKET | NORTHSKY
SCARF | H&M
JEANS | CUBUS / MALLI LOW WAIST LEXIE
BOOTS | CATMANDOO
BACKPACK | RIVER ISLAND

maanantai 12. tammikuuta 2015

TOO MUCH MOVIES? NAH.






Vihdoin ne kaikki ovat saapuneet ! Vaatteet sekä ensimmäisen leffakollaasin leffat tulikin odotettua aiemmin ja sain ne tiistaina 6.1, torstai 8.1 sijaan. Toisen leffakollaasin leffat (Hulkin löysin kodin hyllyjen periltä, en edes tiennyt että meillä oli se mutta liitin sen silti mukaan vähän niinkuin uutena) tuli hommattua samaisena tiistaina sellaisesta mestasta täällä Lappeenrannassa kuin Suma (sinne voi viedä vanhoja lehtiä, pelejä, kirjoja ja leffoja/tv-sarjoja ja sitten vastalahjaksi voi joko ottaa rahaa tai valita uudet jutut sieltä hyllyistä itse tuotujen tilalle, aika kätevää eikös). Kirjassa kesti vähän kauemmin, sain sen vasta tänään postista. 

Tuo GEEK-paita oli valitettavasti mulle liian pieni joten myin sen jo Irikselle. Harmi koska olin niin kauan kuolannut sitä, mutta minkäs sille mahtaa että on tälläinen sotanorsu jolle brittien isotkaan koot eivät mahdu.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

MAAILMA HUUTAA HULLUUTTAAN






Viime viikonloppuna ei tullut tehtyä muuta kuin katseltua Sherlockin kausia läpi (taas..) ja käytyä Iriksen, Pinjan ja Inkan kanssa Raxissa vähän mättämässä. 

Torstaina käytiin iskän kanssa katsomassa se Vares, ja oli ihan katsottava kuva. Juoni jokseenkin vaikeasti seurattava, ja pääosassa oli enemmänkin sivuhahmot kuin itse Vares. Huumori kuitenkin upposi ainakin minuun ja kameratyöskentely oli tosi hyvän näköstä. Viikonlopun olin mummolla jossa pääasiassa tuijottelin Housea ja söin (eihän sitä parempaa ajanvietettä tosin olekaan).

Ensi viikolla olisi luvassa koululääkäri heti maanantaiaamuna, tiistaina hygieniapassitesti sekä Benjamin tulee käymään meillä "leffaillan" muodossa, ja sitten viikonloppuna olisi tarkoitus hengailla Hetan kanssa.

perjantai 2. tammikuuta 2015

PLEASE BE A GOOD YEAR




Supernaturalia, siideriä ja väsynyttä läppää. Siitä koostui suurimmaksi osaksi mun uusi vuosi. Ja haha ei, en juonut mitään kännejä sentään Elisan kanssa, muutama siideri juotiin puoliksi ja maistettiin rommia jonka melkein heti oksensin ulos sen järkyttävän maun takia (painotan sanaa melkein). Räjäyteltiin myös muutama rakettikin tähtisädetikkujen ohessa.

Niistä netistä tilatuista jutuista sen verran että niiden olisi tarkoitus ensi viikon loppupuolella ilmestyä postiin, joten nyt vaan on pakko yrittää pysyä housuissaan. Niistä tulee sitten heti kuvaa kun saan ne käsiini, ei huolta.

Ensi viikosta kalenterin mukaan tulossa ihan mukava. Joululoma loppuu tiistaina 6.1, kouluun sekä teatteriin palataan seuraavana päivänä. Torstaina iskä lunastaa minun antaman joululahjani ja käydään katsomassa teatterissa uusin Vares. Tässä kuussa muutenkin vähän enemmän tekemistä mietittynä valmiiksi. Koululääkäri ja hygienipassitesti, muutaman leffan ensi-ilta ja Estradin tukikonsertti. Tai no, eipä siinä nyt hirveästi ollut, kalenterissa se tosin näyttää enemmältä (tai sitten en vain kerro teille kaikkea pieniä olemattomia juttuja mitä sinne on merkitty muhahaha olenpas ilkeä).